Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

horisontti (5-C)

  1. näennäinen viiva, joka erottaa toisistaan maan ja taivaan jakaen näkökentän kaikki suunnat kahteen osaan: niihin, jotka kohtaavat Maan pinnan, ja niihin, jotka eivät kohtaa

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhoriˌsont̪ːi/
  • tavutus: ho‧ri‧sont‧ti

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi horisontti horisontit
genetiivi horisontin horisonttien
(horisonttein)
partitiivi horisonttia horisontteja
akkusatiivi horisontti;
horisontin
horisontit
sisäpaikallissijat
inessiivi horisontissa horisonteissa
elatiivi horisontista horisonteista
illatiivi horisonttiin horisontteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi horisontilla horisonteilla
ablatiivi horisontilta horisonteilta
allatiivi horisontille horisonteille
muut sijamuodot
essiivi horisonttina horisontteina
translatiivi horisontiksi horisonteiksi
abessiivi horisontitta horisonteitta
instruktiivi horisontein
komitatiivi horisontteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo horisonti-
vahva vartalo horisontti-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa