improbatur
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaimprobatur (6)
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈimbroˌbɑːt̪ur/
- tavutus: imp‧ro‧ba‧tur
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | improbatur | improbaturit |
| genetiivi | improbaturin | improbaturien improbatureiden improbatureitten |
| partitiivi | improbaturia | improbatureita improbatureja |
| akkusatiivi | improbatur; improbaturin |
improbaturit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | improbaturissa | improbatureissa |
| elatiivi | improbaturista | improbatureista |
| illatiivi | improbaturiin | improbatureihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | improbaturilla | improbatureilla |
| ablatiivi | improbaturilta | improbatureilta |
| allatiivi | improbaturille | improbatureille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | improbaturina | improbatureina |
| translatiivi | improbaturiksi | improbatureiksi |
| abessiivi | improbaturitta | improbatureitta |
| instruktiivi | – | improbaturein |
| komitatiivi | – | improbatureine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | improbaturi- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaa- latinankielen improbo 'hylkään, syytän, ' improbus, inprobus (ilkeä, paha), sanoista etuliite in- (epä-) + probō (“testata, tutkia, hyväksyä”) ja probus ('hyveellinen, kunnollinen, rehellinen')
Aiheesta muualla
muokkaa- improbatur Kielitoimiston sanakirjassa
Latina
muokkaaVerbi
muokkaaimprobātur
- (taivutusmuoto) passiivin indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä improbō