kaikuva
Suomi muokkaa
Adjektiivi muokkaa
kaikuva
- kaikumista aikaansaava, kaiun tai kaikuja sisältävä
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkɑi̯kuʋɑ/
- tavutus: kai‧ku‧va
Etymologia muokkaa
- 1. partisiippi verbistä kaikua akt.
Liittyvät sanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- kaikuva Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi muokkaa
kaikuva
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä kaikua
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kaikuva | kaikuvat |
| genetiivi | kaikuvan | kaikuvien (kaikuvain) |
| partitiivi | kaikuvaa | kaikuvia |
| akkusatiivi | kaikuva; kaikuvan | kaikuvat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kaikuvassa | kaikuvissa |
| elatiivi | kaikuvasta | kaikuvista |
| illatiivi | kaikuvaan | kaikuviin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kaikuvalla | kaikuvilla |
| ablatiivi | kaikuvalta | kaikuvilta |
| allatiivi | kaikuvalle | kaikuville |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kaikuvana | kaikuvina |
| translatiivi | kaikuvaksi | kaikuviksi |
| abessiivi | kaikuvatta | kaikuvitta |
| instruktiivi | – | kaikuvin |
| komitatiivi | – | kaikuvine |