kaikuva

Suomi

Adjektiivi

kaikuva

1. kaikumista aikaansaava, kaiun tai kaikuja sisältävä

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑi̯kuʋɑ/
• tavutus: kai‧ku‧va

Etymologia

• 1. partisiippi verbistä kaikua akt.

Liittyvät sanat

• kaikumaton
• kaiullinen
• kaiuton
• kaikuisa

Aiheesta muualla

• kaikuva Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

kaikuva

1. (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä kaikua

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kaikuva	kaikuvat
genetiivi	kaikuvan	kaikuvien (kaikuvain)
partitiivi	kaikuvaa	kaikuvia
akkusatiivi	kaikuva; kaikuvan	kaikuvat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaikuvassa	kaikuvissa
elatiivi	kaikuvasta	kaikuvista
illatiivi	kaikuvaan	kaikuviin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaikuvalla	kaikuvilla
ablatiivi	kaikuvalta	kaikuvilta
allatiivi	kaikuvalle	kaikuville
muut sijamuodot
essiivi	kaikuvana	kaikuvina
translatiivi	kaikuvaksi	kaikuviksi
abessiivi	kaikuvatta	kaikuvitta
instruktiivi	–	kaikuvin
komitatiivi	–	kaikuvine