Katso myös: Kaisla
Wikipedia
Katso artikkeli Kaislat Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

 
Kaisla (Schoenoplectus lacustris)

Substantiivi muokkaa

kaisla (9)

  1. jokin vesistöissä, järvissä, lammissa ja joissa tai sisäsaariston merenlahtien vesissä kasvava heinäkasvi
  2. järvikaisla (Schoenoplectus lacustris), Suomessa yleisin kaisla,
  3. kaislojen (Scirpus) suvun kasvi
  4. (arkikieltä) järviruoko

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkɑi̯slɑ/
  • tavutus: kais‧la

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaisla kaislat
genetiivi kaislan kaislojen
(kaislain)
partitiivi kaislaa kaisloja
akkusatiivi kaisla;
kaislan
kaislat
sisäpaikallissijat
inessiivi kaislassa kaisloissa
elatiivi kaislasta kaisloista
illatiivi kaislaan kaisloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaislalla kaisloilla
ablatiivi kaislalta kaisloilta
allatiivi kaislalle kaisloille
muut sijamuodot
essiivi kaislana kaisloina
translatiivi kaislaksi kaisloiksi
abessiivi kaislatta kaisloitta
instruktiivi kaisloin
komitatiivi kaisloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaisla-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Sana on vanha germaaninen laina, jonka rekonstruoitu alkumuoto on *gaisilan (> mm. ruotsin gissel). Sanalla on vastineita useissa lähisukukielissä, mm. inkeroisen klaisa, karjalan kaisla, vatjan glaisa ja viron kaisel. Sanojen epäsäännöllset äänteenmuutokset ja sanan runsaat murteelliset variantit selittyvät germaanisen sanan suomensukuisten kielten puhujan kannalta oudosta äänneasusta.[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

juurtokaisla, järvikaisla, kaislakori, kaislamatto, kaislasara, korpikaisla, litteäkaisla, merikaisla, pallokaisla, papyruskaisla, ruskokaisla, sinikaisla, sädekaisla

Muut muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • kaisla Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 251–252. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.