kirkuva
Suomi muokkaa
Verbi muokkaa
kirkuva
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä kirkua
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kirkuva | kirkuvat |
| genetiivi | kirkuvan | kirkuvien (kirkuvain) |
| partitiivi | kirkuvaa | kirkuvia |
| akkusatiivi | kirkuva; kirkuvan | kirkuvat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kirkuvassa | kirkuvissa |
| elatiivi | kirkuvasta | kirkuvista |
| illatiivi | kirkuvaan | kirkuviin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kirkuvalla | kirkuvilla |
| ablatiivi | kirkuvalta | kirkuvilta |
| allatiivi | kirkuvalle | kirkuville |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kirkuvana | kirkuvina |
| translatiivi | kirkuvaksi | kirkuviksi |
| abessiivi | kirkuvatta | kirkuvitta |
| instruktiivi | – | kirkuvin |
| komitatiivi | – | kirkuvine |
Aiheesta muualla muokkaa
- kirkuva Kielitoimiston sanakirjassa