SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

klusiili (5)

  1. (fonetiikka) umpiäänne; äänne, joka syntyy kun ilmavirta ensin katkaistaan ääntöväylässä ja annetaan sitten purkautua
    Suomen kielen klusiileja ovat b, d, g, k, p t ja ʔ.

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi klusiili klusiilit
genetiivi klusiilin klusiilien
(klusiilein)
partitiivi klusiilia klusiileja
akkusatiivi klusiili;
klusiilin
klusiilit
sisäpaikallissijat
inessiivi klusiilissa klusiileissa
elatiivi klusiilista klusiileista
illatiivi klusiiliin klusiileihin
ulkopaikallissijat
adessiivi klusiililla klusiileilla
ablatiivi klusiililta klusiileilta
allatiivi klusiilille klusiileille
muut sijamuodot
essiivi klusiilina klusiileina
translatiivi klusiiliksi klusiileiksi
abessiivi klusiilitta klusiileitta
instruktiivi klusiilein
komitatiivi klusiileine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo klusiili-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa