kukaan

Suomi

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
nominatiivi	kukaan (kenkään)	(kutkaan) ketkään
genetiivi	(kunkaan) kenenkään	(kuidenkaan) (kuittenkaan) keidenkään keittenkään
partitiivi	(kutakaan) ketään	(kuitakaan) keitäkään
akkusatiivi	–	–
sisäpaikallissijat
inessiivi	(kussakaan) kenessäkään	(kuissakaan) keissäkään
elatiivi	(kustakaan) kenestäkään	(kuistakaan) keistäkään
illatiivi	(kuhunkaan) keneenkään kehenkään	(kuihinkaan) keihinkään
ulkopaikallissijat
adessiivi	(kullakaan) kenelläkään kelläkään kellään	(kuillakaan) keilläkään keillään
ablatiivi	(kultakaan) keneltäkään keltäkään keltään	(kuiltakaan) keiltäkään
allatiivi	(kullekaan) kenellekään kellekään	(kuillekaan) keillekään
muut
essiivi	(kunakaan) kenenäkään	(kuinakaan) keinäkään
translatiivi	(kuksikaan) keneksikään	(kuiksikaan) keiksikään
abessiivi	–	–
instruktiivi	–	–
komitatiivi	–	–

kukaan

(indefiniittinen, kysymyslauseessa) ylipäätään joku (viittaa aina ihmiseen); vahvistavana ilmauksena jos-sanan kanssa
Tietääkö kukaan, missä se on?

Matti jos kukaan sen tietää.
(indefiniittinen, kieltoverbin kanssa) ei yksikään (viittaa aina ihmiseen)
Kukaan ei tiedä sitä.

Taivutusmuodot ovat korvaantuneet rinnakkaisen kenkään-pronominin muodoilla (kts. taulukko). Perusmuotoa kenkään käytetään kuitenkin enää erittäin harvoin.
Pronominilla on myös adverbiaalisia sijamuotoja; instruktiivia käytetään nykykielessä ainoastaan adverbina:

kuinkaan (monikon instruktiivi)

kulloinkaan (yksikön temporaali)

kuitenkaan (monikon kausatiivi)

1. ylipäätään joku

2. ei yksikään (ihminen)