Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

liuta (9-F)[1]

  1. joukko (yleensä) ihmisiä tai muita asioita
    Torilla oli iso liuta nuoria.
    Satoja työpaikkoja jälleen uhattuna – liuta yrityksiä on aloittanut yt-neuvottelut. (mtvuutiset.fi)

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈliu̯t̪ɑ/
  • tavutus: liu‧ta

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi liuta liudat
genetiivi liudan liutojen
(liutain)
partitiivi liutaa liutoja
akkusatiivi liuta;
liudan
liudat
sisäpaikallissijat
inessiivi liudassa liudoissa
elatiivi liudasta liudoista
illatiivi liutaan liutoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi liudalla liudoilla
ablatiivi liudalta liudoilta
allatiivi liudalle liudoille
muut sijamuodot
essiivi liutana liutoina
translatiivi liudaksi liudoiksi
abessiivi liudatta liudoitta
instruktiivi liudoin
komitatiivi liutoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo liuda-
vahva vartalo liuta-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

lapsiliuta

Aiheesta muualla muokkaa

  • liuta Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-F
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.