manna

Katso myös: mánná, männä

Suomi

Substantiivi

manna (9)

1. Raamatun Toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan
2. (kuvaannollisesti) jollekin tapahtuva hyvä asia

Ääntäminen

• IPA: /ˈmɑnːɑ/
• tavutus: man‧na

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	manna	–
genetiivi	mannan	–
partitiivi	mannaa	–
akkusatiivi	manna; mannan	–
sisäpaikallissijat
inessiivi	mannassa	–
elatiivi	mannasta	–
illatiivi	mannaan	–
ulkopaikallissijat
adessiivi	mannalla	–
ablatiivi	mannalta	–
allatiivi	mannalle	–
muut sijamuodot
essiivi	mannana	–
translatiivi	mannaksi	–
abessiivi	mannatta	–
instruktiivi	–	–
komitatiivi	–	mannoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	manna-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• latinan ja muinaiskreikan kautta heprean מן (mān), jonka alkuperä tuntematon, mahdollisesti muinaisegyptin "jonkin myrhalta tuoksuva valkoinen kasvi"

Käännökset

1. ruoka

englanti: manna

Liittyvät sanat

• manniitti
• mannitoli
• mannoosi

Yhdyssanat

mannajäkälä, mannakaskas, mannapuuro, mannaryyni, mannasaarni, mannasokeri, mannasuurimo, mannatamariski, mannavelli

Aiheesta muualla

• manna Kielitoimiston sanakirjassa

Islanti

Substantiivi

manna

1. (taivutusmuoto) monikon epämääräinen genetiivimuoto sanasta maður