Wikipedia
Katso artikkeli Paniikki Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

paniikki (5-A)[1]

  1. (psykologia) pakokauhu

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈpɑniːkːi/
  • tavutus: pa‧niik‧ki

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi paniikki paniikit
genetiivi paniikin paniikkien
(paniikkein)
partitiivi paniikkia paniikkeja
akkusatiivi paniikki;
paniikin
paniikit
sisäpaikallissijat
inessiivi paniikissa paniikeissa
elatiivi paniikista paniikeista
illatiivi paniikkiin paniikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi paniikilla paniikeilla
ablatiivi paniikilta paniikeilta
allatiivi paniikille paniikeille
muut sijamuodot
essiivi paniikkina paniikkeina
translatiivi paniikiksi paniikeiksi
abessiivi paniikitta paniikeitta
instruktiivi paniikein
komitatiivi paniikkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo paniiki-
vahva vartalo paniikki-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

ruotsin sanasta panik < ranskan panique < kreikan πανικός pohjautuen Pan-jumalan nimeen[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

paniikkihäiriö, paniikkijarrutus, paniikkikohtaus, paniikkimieliala, paniikkinappula, paniikkuoire, paniikkitunnelma

Aiheesta muualla

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5-A
  2. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja L–P. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951 717-711-9, ISSN 0355-1768.