toope
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
toope (8)
- (arkikieltä) hölmöläinen
- (lempinimi) dobermanni
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈt̪oːpe/
- tavutus: too‧pe
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | toope | toopet |
| genetiivi | toopen | toopejen (toopein) |
| partitiivi | toopea | toopeja |
| akkusatiivi | toope; toopen |
toopet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | toopessa | toopeissa |
| elatiivi | toopesta | toopeista |
| illatiivi | toopeen | toopeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | toopella | toopeilla |
| ablatiivi | toopelta | toopeilta |
| allatiivi | toopelle | toopeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | toopena | toopeina |
| translatiivi | toopeksi | toopeiksi |
| abessiivi | toopetta | toopeitta |
| instruktiivi | – | toopein |
| komitatiivi | – | toopeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | toope- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
ruotsin sanasta tåpig ’typerä, hölmö, kömpelö’.[1]
Aiheesta muualla muokkaa
- toope Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.