tuhkuri
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
tuhkuri (6)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈt̪uhkuri/
- tavutus: tuh‧ku‧ri
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuhkuri | tuhkurit |
| genetiivi | tuhkurin | tuhkurien tuhkureiden tuhkureitten |
| partitiivi | tuhkuria | tuhkureita tuhkureja |
| akkusatiivi | tuhkuri; tuhkurin |
tuhkurit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tuhkurissa | tuhkureissa |
| elatiivi | tuhkurista | tuhkureista |
| illatiivi | tuhkuriin | tuhkureihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tuhkurilla | tuhkureilla |
| ablatiivi | tuhkurilta | tuhkureilta |
| allatiivi | tuhkurille | tuhkureille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuhkurina | tuhkureina |
| translatiivi | tuhkuriksi | tuhkureiksi |
| abessiivi | tuhkuritta | tuhkureitta |
| instruktiivi | – | tuhkurein |
| komitatiivi | – | tuhkureine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | tuhkuri- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
slaavilainen laina[1]
Aiheesta muualla muokkaa
- tuhkuri Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 366. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.