Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

tuikeus (40)[1]

  1. se, että on tuikea

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ui̯keus/ tai /ˈt̪ui̯keu̯s/
  • tavutus: tui‧ke‧us / tui‧keus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuikeus tuikeudet
genetiivi tuikeuden tuikeuksien
partitiivi tuikeutta tuikeuksia
akkusatiivi tuikeus;
tuikeuden
tuikeudet
sisäpaikallissijat
inessiivi tuikeudessa tuikeuksissa
elatiivi tuikeudesta tuikeuksista
illatiivi tuikeuteen tuikeuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tuikeudella tuikeuksilla
ablatiivi tuikeudelta tuikeuksilta
allatiivi tuikeudelle tuikeuksille
muut sijamuodot
essiivi tuikeutena tuikeuksina
translatiivi tuikeudeksi tuikeuksiksi
abessiivi tuikeudetta tuikeuksitta
instruktiivi tuikeuksin
komitatiivi tuikeuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tuikeude-
vahva vartalo tuikeute-
konsonantti-
vartalo
tuikeut-

Etymologia muokkaa

sanan tuikea vartalosta tuike- ja suffiksista -us

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • tuikeus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 40