tunnustaja
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaa- arvonimi niille alkukirkon kristityille, jotka tunnustivat uskonsa vainojen aikana, mutta joista ei tullut marttyyreitä
- jonkin uskonnon seuraaja
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈt̪unːusˌt̪ɑjɑ/
- tavutus: tun‧nus‧ta‧ja
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tunnustaja | tunnustajat |
| genetiivi | tunnustajan | tunnustajien (tunnustajain) |
| partitiivi | tunnustajaa | tunnustajia |
| akkusatiivi | tunnustaja; tunnustajan |
tunnustajat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tunnustajassa | tunnustajissa |
| elatiivi | tunnustajasta | tunnustajista |
| illatiivi | tunnustajaan | tunnustajiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tunnustajalla | tunnustajilla |
| ablatiivi | tunnustajalta | tunnustajilta |
| allatiivi | tunnustajalle | tunnustajille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tunnustajana | tunnustajina |
| translatiivi | tunnustajaksi | tunnustajiksi |
| abessiivi | tunnustajatta | tunnustajitta |
| instruktiivi | – | tunnustajin |
| komitatiivi | – | tunnustajine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | tunnustaja- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Aiheesta muualla
muokkaa- tunnustaja Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10