vainio
 |
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaavainio (3)
- suuri heinää tai viljaa kasvava pelto
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈʋɑi̯nio/
- tavutus: vai‧ni‧o
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vainio | vainiot |
| genetiivi | vainion | vainioiden vainioitten |
| partitiivi | vainiota | vainioita |
| akkusatiivi | vainio; vainion |
vainiot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vainiossa | vainioissa |
| elatiivi | vainiosta | vainioista |
| illatiivi | vainioon | vainioihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vainiolla | vainioilla |
| ablatiivi | vainiolta | vainioilta |
| allatiivi | vainiolle | vainioille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vainiona | vainioina |
| translatiivi | vainioksi | vainioiksi |
| abessiivi | vainiotta | vainioitta |
| instruktiivi | – | vainioin |
| komitatiivi | – | vainioine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vainio- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaavanha germaaninen laina[1]
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- vainio Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.