Adjektiivi

muokkaa

vakiintunut (47)

  1. pitkähkön ajan kuluessa tavanmukaiseksi tullut

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: [ˈvɑkiːntunut]
Tavutus
muokkaa
  • tavutus: va‧kiin‧tu‧nut

Etymologia

muokkaa

Taivutus

muokkaa
Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vakiintunut vakiintuneet
genetiivi vakiintuneen vakiintuneiden
vakiintuneitten
partitiivi vakiintunutta vakiintuneita
akkusatiivi vakiintunut; vakiintuneen vakiintuneet
sisäpaikallissijat
inessiivi vakiintuneessa vakiintuneissa
elatiivi vakiintuneesta vakiintuneista
illatiivi vakiintuneeseen vakiintuneisiin
vakiintuneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vakiintuneella vakiintuneilla
ablatiivi vakiintuneelta vakiintuneilta
allatiivi vakiintuneelle vakiintuneille
muut sijamuodot
essiivi vakiintuneena vakiintuneina
translatiivi vakiintuneeksi vakiintuneiksi
abessiivi vakiintuneetta vakiintuneitta
instruktiivi vakiintunein
komitatiivi vakiintuneine

vakiintunut

  1. (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin perfekti verbistä vakiintua

Taivutus

Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vakiintunut vakiintuneet
genetiivi vakiintuneen vakiintuneiden
vakiintuneitten
partitiivi vakiintunutta vakiintuneita
akkusatiivi vakiintunut; vakiintuneen vakiintuneet
sisäpaikallissijat
inessiivi vakiintuneessa vakiintuneissa
elatiivi vakiintuneesta vakiintuneista
illatiivi vakiintuneeseen vakiintuneisiin
vakiintuneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vakiintuneella vakiintuneilla
ablatiivi vakiintuneelta vakiintuneilta
allatiivi vakiintuneelle vakiintuneille
muut sijamuodot
essiivi vakiintuneena vakiintuneina
translatiivi vakiintuneeksi vakiintuneiksi
abessiivi vakiintuneetta vakiintuneitta
instruktiivi vakiintunein
komitatiivi vakiintuneine

Etymologia

muokkaa