virpi
 |
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaÄäntäminen
muokkaa- IPA: /ˈʋirpi/
- tavutus: vir‧pi
Etymologia
muokkaabalttilainen laina[1]
Käännökset
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | virpi | virvet |
| genetiivi | virven | virpien (virpein) |
| partitiivi | virpeä | virpiä |
| akkusatiivi | virpi; virven |
virvet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | virvessä | virvissä |
| elatiivi | virvestä | virvistä |
| illatiivi | virpeen | virpiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | virvellä | virvillä |
| ablatiivi | virveltä | virviltä |
| allatiivi | virvelle | virville |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | virpenä | virpinä |
| translatiivi | virveksi | virviksi |
| abessiivi | virvettä | virvittä |
| instruktiivi | – | virvin |
| komitatiivi | – | virpine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | virve- | |
| vahva vartalo | virpe- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Aiheesta muualla
muokkaa- virpi Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 353. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.