Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

vuorottelu (2)

  1. vuorottain, vuorojärjestyksessä tapahtuva toiminta
    Työntekijöiden vuosilomien ajoitukseessa toteutetaan vuorottelua tasapuolisuuden saavuttamiseksi.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈʋuo̯rot̪ˌt̪elu/
  • tavutus: vuo‧rot‧te‧lu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vuorottelu vuorottelut
genetiivi vuorottelun vuorottelujen
vuorotteluiden
vuorotteluitten
partitiivi vuorottelua vuorotteluita
vuorotteluja
akkusatiivi vuorottelu;
vuorottelun
vuorottelut
sisäpaikallissijat
inessiivi vuorottelussa vuorotteluissa
elatiivi vuorottelusta vuorotteluista
illatiivi vuorotteluun vuorotteluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vuorottelulla vuorotteluilla
ablatiivi vuorottelulta vuorotteluilta
allatiivi vuorottelulle vuorotteluille
muut sijamuodot
essiivi vuorotteluna vuorotteluina
translatiivi vuorotteluksi vuorotteluiksi
abessiivi vuorottelutta vuorotteluitta
instruktiivi vuorotteluin
komitatiivi vuorotteluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo vuorottelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

kasvinvuorottelu, kasvivuorottelu, sukupolvenvuorottelu, vuorottelukaavio, vuorotteluvapaa