šinto

Katso myös: sinto

Suomi

Substantiivi

šinto (1)

1. japanilainen, alkuperäisuskontojen ja buddhalaisuuden vaikutuksista syntynyt panteistinen uskonto, Japanin kansallisuskonto

Ääntäminen

• IPA: /ˈʃint̪o/
• tavutus: šin‧to

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	šinto	–
genetiivi	šinton	–
partitiivi	šintoa	–
akkusatiivi	šinto; šinton	–
sisäpaikallissijat
inessiivi	šintossa	–
elatiivi	šintosta	–
illatiivi	šintoon	–
ulkopaikallissijat
adessiivi	šintolla	–
ablatiivi	šintolta	–
allatiivi	šintolle	–
muut sijamuodot
essiivi	šintona	–
translatiivi	šintoksi	–
abessiivi	šintotta	–
instruktiivi	–	–
komitatiivi	–	šintoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	šinto-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• alun perin japanin 神道 (jumalten tie, lausunta keskiajan kiinasta)

Käännökset

1. japanilainen, alkuperäisuskontojen ja budhalaisuuden vaikutuksista syntynyt panteistinen uskonto, Japanin kansallisuskonto

englanti: Shinto

ranska: shinto m.

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: šintolainen
• substantiivit: šintolaisuus

Aiheesta muualla

• šinto Kielitoimiston sanakirjassa