Suomi muokkaa

Adjektiivi muokkaa

ainut (44) (ei vertailuasteita)

  1. ainoa
    Laatikossa ei ollut yhtä ainutta ehjää sukkaa.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈɑi̯nut̪/
  • tavutus: ai‧nut

Taivutus muokkaa

Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ainut
genetiivi
partitiivi ainutta
akkusatiivi ainut; –
sisäpaikallissijat
inessiivi
elatiivi
illatiivi
ulkopaikallissijat
adessiivi
ablatiivi
allatiivi
muut sijamuodot
essiivi
translatiivi
abessiivi
instruktiivi
komitatiivi
  • Muissa sijoissa käytetään sanan ainoa taivutusmuotoja.

Etymologia muokkaa

  • vanha germaaninen laina[1]

Aiheesta muualla muokkaa

  • ainut Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi muokkaa

ainut

  1. (taivutusmuoto) monikon nominatiivimuoto sanasta ainu
  2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivimuoto sanasta ainu


Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 361. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.