ainut
Suomi muokkaa
Adjektiivi muokkaa
ainut (44) (ei vertailuasteita)
- ainoa
- Laatikossa ei ollut yhtä ainutta ehjää sukkaa.
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈɑi̯nut̪/
- tavutus: ai‧nut
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | ainut | – |
genetiivi | – | – |
partitiivi | ainutta | – |
akkusatiivi | ainut; – | – |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | – | – |
elatiivi | – | – |
illatiivi | – | – |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | – | – |
ablatiivi | – | – |
allatiivi | – | – |
muut sijamuodot | ||
essiivi | – | – |
translatiivi | – | – |
abessiivi | – | – |
instruktiivi | – | – |
komitatiivi | – | – |
- Muissa sijoissa käytetään sanan ainoa taivutusmuotoja.
Etymologia muokkaa
- vanha germaaninen laina[1]
Aiheesta muualla muokkaa
- ainut Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi muokkaa
ainut
- (taivutusmuoto) monikon nominatiivimuoto sanasta ainu
- (taivutusmuoto) monikon akkusatiivimuoto sanasta ainu
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 361. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.