Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

astalo (2)[1]

  1. laissa käytetty termi tilapäisesti lyömäaseena nuijan tapaan käytetylle esineelle

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈɑst̪ɑlo/
  • tavutus: as‧ta‧lo

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi astalo astalot
genetiivi astalon astalojen
astaloiden
astaloitten
partitiivi astaloa astaloita
astaloja
akkusatiivi astalo;
astalon
astalot
sisäpaikallissijat
inessiivi astalossa astaloissa
elatiivi astalosta astaloista
illatiivi astaloon astaloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi astalolla astaloilla
ablatiivi astalolta astaloilta
allatiivi astalolle astaloille
muut sijamuodot
essiivi astalona astaloina
translatiivi astaloksi astaloiksi
abessiivi astalotta astaloitta
instruktiivi astaloin
komitatiivi astaloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo astalo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

todennäköisesti venäjäläinen laina ; vrt. muinaisvenäjän ostén ’sauvan tai kepin terävä kärki; terävä keppi, jolla hoputetaan vetoeläimiä’[2]

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • astalo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2
  2. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1 A–K. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9, ISSN 0355-1768.