Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

funktioverbi (5)

  1. (kielitiede) verbi, joka esiintyy määreen kanssa niin, että niiden muodostaman sanaparin informaatio painottuu määreeseen
    Suomessa esim. verbi "tehdä" esiintyy funktioverbinä esim. yhteydessä "tehdä päätös".

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi funktioverbi funktioverbit
genetiivi funktioverbin funktioverbien
(funktioverbein)
partitiivi funktioverbiä funktioverbejä
akkusatiivi funktioverbi;
funktioverbin
funktioverbit
sisäpaikallissijat
inessiivi funktioverbissä funktioverbeissä
elatiivi funktioverbistä funktioverbeistä
illatiivi funktioverbiin funktioverbeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi funktioverbillä funktioverbeillä
ablatiivi funktioverbiltä funktioverbeiltä
allatiivi funktioverbille funktioverbeille
muut sijamuodot
essiivi funktioverbinä funktioverbeinä
translatiivi funktioverbiksi funktioverbeiksi
abessiivi funktioverbittä funktioverbeittä
instruktiivi funktioverbein
komitatiivi funktioverbeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo funktioverbi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

yhdyssana sanoista funktio ja verbi

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Vieruskäsitteet muokkaa
Yhdyssanat muokkaa