Katso myös: Halla, hälla, hålla
Wikipedia
Katso artikkeli Halla Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

halla (9) (monikko hallat)

  1. tilanne, jossa ilman lämpötila laskee kasvukauden aikana maanpinnan tuntumassa – tarkemmin alle kahden metrin korkeudella – alle nollaan celsiusasteeseen

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhɑlːɑ/
  • tavutus: hal‧la

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi halla hallat
genetiivi hallan hallojen
(hallain)
partitiivi hallaa halloja
akkusatiivi halla;
hallan
hallat
sisäpaikallissijat
inessiivi hallassa halloissa
elatiivi hallasta halloista
illatiivi hallaan halloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi hallalla halloilla
ablatiivi hallalta halloilta
allatiivi hallalle halloille
muut sijamuodot
essiivi hallana halloina
translatiivi hallaksi halloiksi
abessiivi hallatta halloitta
instruktiivi halloin
komitatiivi halloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo halla-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

balttilainen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

kastepiste, vilu

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

hallamittari, hallanarka, hallankestävä, hallatorjunta, hallanpesä, hallantorjunta, hallanvaara, hallavahinko, hallavuosi, hallayö, keväthalla syyshalla

Vieruskäsitteet muokkaa

Idiomit muokkaa

  • tehdä hallaa jollekin

Aiheesta muualla muokkaa

  • halla Kielitoimiston sanakirjassa
  • halla Tieteen termipankissa
  • halla Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).