Katso myös: Hilkka

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

hilkka (9-A)[1]

  1. kevyt kankainen naisten päähine
    Hilkka on eräissä ammateissa symbolinen asuste.
  2. hartioille ulottuva, us. kiinteä viitan osa, pussimainen päähine
    Kaskenpolttajan hilkkaa karjalaiset ovat kutsuneet kukkeliksi.
  3. (geologia) malmin pinnalla esiintyvä hapettuma tms. kuorikerros
  4. hilkkojen (Achimenes) suvun kasvi

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhilkːɑ/
  • tavutus: hilk‧ka

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi hilkka hilkat
genetiivi hilkan hilkkojen
(hilkkain)
partitiivi hilkkaa hilkkoja
akkusatiivi hilkka;
hilkan
hilkat
sisäpaikallissijat
inessiivi hilkassa hilkoissa
elatiivi hilkasta hilkoista
illatiivi hilkkaan hilkkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi hilkalla hilkoilla
ablatiivi hilkalta hilkoilta
allatiivi hilkalle hilkoille
muut sijamuodot
essiivi hilkkana hilkkoina
translatiivi hilkaksi hilkoiksi
abessiivi hilkatta hilkoitta
instruktiivi hilkoin
komitatiivi hilkkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo hilka-
vahva vartalo hilkka-
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • hilkka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A