Katso myös: Huvila
Wikipedia
Katso artikkeli Huvila Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Huvila

Substantiivi

muokkaa

huvila (12)[1]

  1. alkuaan pienehkö omakotitalo tai vapaa-ajan asunto, nyk. suurehko vapaa-ajan asunto

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈhuʋilɑ/
  • tavutus: hu‧vi‧la

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi huvila huvilat
genetiivi huvilan huviloiden
huviloitten
(huvilain)
partitiivi huvilaa huviloita
akkusatiivi huvila;
huvilan
huvilat
sisäpaikallissijat
inessiivi huvilassa huviloissa
elatiivi huvilasta huviloista
illatiivi huvilaan huviloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi huvilalla huviloilla
ablatiivi huvilalta huviloilta
allatiivi huvilalle huviloille
muut sijamuodot
essiivi huvilana huviloina
translatiivi huvilaksi huviloiksi
abessiivi huvilatta huviloitta
instruktiivi huviloin
komitatiivi huviloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo huvila-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

huvi + -la; Daniel Europaeuksen ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassaan (1853) esittämä uudissana[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

hirsihuvila, huvila-alue, huvila-asukas, huvila-asutus, huvilamurto, huvilapalsta, huvilateltta, huvilatontti, huvilavakuutus, huvilayhdyskunta, kesähuvila, loistohuvila, pitsihuvila, puuhuvila

Aiheesta muualla

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12
  2. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).