ilmestys

Suomi

Substantiivi

ilmestys (39)

(uskonto) tapahtuma, jossa yliluonnollinen todellisuus hetkellisesti tulee konkreettisesti keskelle näkyvää todellisuutta tai kokija siirtyy keskelle yliluonnollista; eroaa näystä siten, että jälkimmäisessä yksi tai useampi paikalla olija saa hetkellisesti kyvyn nähdä aineellisen todellisuuden keskeltä yliluonnolliseen

Ääntäminen

IPA: /ˈilmest̪ys/
tavutus: il‧mes‧tys

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ilmestys	ilmestykset
genetiivi	ilmestyksen	ilmestysten ilmestyksien
partitiivi	ilmestystä	ilmestyksiä
akkusatiivi	ilmestys; ilmestyksen	ilmestykset
sisäpaikallissijat
inessiivi	ilmestyksessä	ilmestyksissä
elatiivi	ilmestyksestä	ilmestyksistä
illatiivi	ilmestykseen	ilmestyksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ilmestyksellä	ilmestyksillä
ablatiivi	ilmestykseltä	ilmestyksiltä
allatiivi	ilmestykselle	ilmestyksille
muut sijamuodot
essiivi	ilmestyksenä	ilmestyksinä
translatiivi	ilmestykseksi	ilmestyksiksi
abessiivi	ilmestyksettä	ilmestyksittä
instruktiivi	–	ilmestyksin
komitatiivi	–	ilmestyksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ilmestykse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	ilmestys-

Etymologia

verbi ilmestyä (vartalo ilmesty-) + johdin -s

Käännökset

1. hetkittäinen kyky nähdä yliluonnolliseen

englanti: revelation

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

Aiheesta muualla

ilmestys Kielitoimiston sanakirjassa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=ilmestys&oldid=4690929”