Wikipedia
Katso artikkeli Ilmiö Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

ilmiö (3)

  1. aistein havaittava, usein mielenkiintoa herättävä luonnon tai yhteiskunnan tapahtuma tai muu ilmenevä erityisyys, joka toistuu tai on toistettavissa
    Luonnontieteissä tutkitaan luonnon ilmiöitä, kuten esimerkiksi tuulia ja salamoita.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈilmiø/, [ˈilmiø]
  • tavutus: il‧mi‧ö

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ilmiö ilmiöt
genetiivi ilmiön ilmiöiden
ilmiöitten
partitiivi ilmiötä ilmiöitä
akkusatiivi ilmiö;
ilmiön
ilmiöt
sisäpaikallissijat
inessiivi ilmiössä ilmiöissä
elatiivi ilmiöstä ilmiöistä
illatiivi ilmiöön ilmiöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ilmiöllä ilmiöillä
ablatiivi ilmiöltä ilmiöiltä
allatiivi ilmiölle ilmiöille
muut sijamuodot
essiivi ilmiönä ilmiöinä
translatiivi ilmiöksi ilmiöiksi
abessiivi ilmiöttä ilmiöittä
instruktiivi ilmiöin
komitatiivi ilmiöine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ilmiö-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

elämänilmiö, hiusputki-ilmiö, ilmiöoppiminen, joukkoilmiö, jälki-ilmiö, kapillaari-ilmiö, kasvihuoneilmiö, kiinailmiö, kissansilmäilmiö, lieveilmiö, luonnonilmiö, muoti-ilmiö, oheisilmiö, pintailmiö, poikkeusilmiö, pullonkaulailmiö, rinnakkaisilmiö, satunnaisilmiö, seurannaisilmiö, seurausilmiö, sisarilmiö, sivuilmiö, sähköilmiö, sääilmiö, valoilmiö, vuodenaikaisilmiö, väsymisilmiö, ääri-ilmiö

Aiheesta muualla

muokkaa
  • ilmiö Kielitoimiston sanakirjassa
  • ilmiö Tieteen termipankissa