SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

ilmiö (3)

  1. aistein havaittava, usein mielenkiintoa herättävä luonnon tai yhteiskunnan tapahtuma tai muu ilmenevä erityisyys, joka toistuu tai on toistettavissa
    Luonnontieteissä tutkitaan luonnon ilmiöitä, kuten esimerkiksi tuulia ja salamoita.

EtymologiaMuokkaa

Paavo Tikkasen käyttöön ottama uudissana[1]

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈilmiø/, [ˈilmiø]
  • tavutus: il‧mi‧ö

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ilmiö ilmiöt
genetiivi ilmiön ilmiöiden
ilmiöitten
partitiivi ilmiötä ilmiöitä
akkusatiivi ilmiö;
ilmiön
ilmiöt
sisäpaikallissijat
inessiivi ilmiössä ilmiöissä
elatiivi ilmiöstä ilmiöistä
illatiivi ilmiöön ilmiöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ilmiöllä ilmiöillä
ablatiivi ilmiöltä ilmiöiltä
allatiivi ilmiölle ilmiöille
muut sijamuodot
essiivi ilmiönä ilmiöinä
translatiivi ilmiöksi ilmiöiksi
abessiivi ilmiöttä ilmiöittä
instruktiivi ilmiöin
komitatiivi ilmiöine-
+ omistusliite


KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

elämänilmiö, hiusputki-ilmiö, joukkoilmiö, jälki-ilmiö, kapillaari-ilmiö, kasvihuoneilmiö, kiinailmiö, kissansilmäilmiö, lieveilmiö, luonnonilmiö, muoti-ilmiö, oheisilmiö, pintailmiö, poikkeusilmiö, rinnakkaisilmiö, satunnaisilmiö, seurannaisilmiö, seurausilmiö, sisarilmiö, sivuilmiö, sähköilmiö, sääilmiö, valoilmiö, vuodenaikaisilmiö, väsymisilmiö, ääri-ilmiö

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • ilmiö Kielitoimiston sanakirjassa
  • ilmiö Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.