imartelu
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaimartelu (2)
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈimɑrˌt̪elu/
- tavutus: i‧mar‧te‧lu
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | imartelu | imartelut |
| genetiivi | imartelun | imartelujen imarteluiden imarteluitten |
| partitiivi | imartelua | imarteluita imarteluja |
| akkusatiivi | imartelu; imartelun |
imartelut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | imartelussa | imarteluissa |
| elatiivi | imartelusta | imarteluista |
| illatiivi | imarteluun | imarteluihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | imartelulla | imarteluilla |
| ablatiivi | imartelulta | imarteluilta |
| allatiivi | imartelulle | imarteluille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | imarteluna | imarteluina |
| translatiivi | imarteluksi | imarteluiksi |
| abessiivi | imartelutta | imarteluitta |
| instruktiivi | – | imarteluin |
| komitatiivi | – | imarteluine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | imartelu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaaKäännökset
muokkaa1. imarteleminen
|
Aiheesta muualla
muokkaa- imartelu Kielitoimiston sanakirjassa