Katso myös: ironía, irónia
Wikipedia
Katso artikkeli Ironia Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Ironia

Substantiivi

muokkaa

ironia (12)[1]

  1. komedian laji, jossa sanoja käytetään päinvastaisen merkityksen ilmaisemiseen; esittää virheet hyvinä ominaisuuksina, arvottoman arvokkaana, moitteet kehuina

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈiroˌniɑ/
  • tavutus: i‧ro‧ni‧a

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ironia ironiat
genetiivi ironian ironioiden
ironioitten
(ironiain)
partitiivi ironiaa ironioita
akkusatiivi ironia;
ironian
ironiat
sisäpaikallissijat
inessiivi ironiassa ironioissa
elatiivi ironiasta ironioista
illatiivi ironiaan ironioihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ironialla ironioilla
ablatiivi ironialta ironioilta
allatiivi ironialle ironioille
muut sijamuodot
essiivi ironiana ironioina
translatiivi ironiaksi ironioiksi
abessiivi ironiatta ironioitta
instruktiivi ironioin
komitatiivi ironioine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ironia-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

Kreik. eirõnei'a = kysely, pilanteko

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Sanueen sanat
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • ironia Kielitoimiston sanakirjassa
  • ironia Tieteen termipankissa

Substantiivi

muokkaa

ironia f.

  1. ironia

Liittyvät sanat

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12