karautteleminen
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakarautteleminen (38)
- teonnimi verbistä karautella
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | karautteleminen | karauttelemiset |
| genetiivi | karauttelemisen | karauttelemisten karauttelemisien |
| partitiivi | karauttelemista | karauttelemisia |
| akkusatiivi | karautteleminen; karauttelemisen |
karauttelemiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | karauttelemisessa | karauttelemisissa |
| elatiivi | karauttelemisesta | karauttelemisista |
| illatiivi | karauttelemiseen | karauttelemisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | karauttelemisella | karauttelemisilla |
| ablatiivi | karauttelemiselta | karauttelemisilta |
| allatiivi | karauttelemiselle | karauttelemisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | karauttelemisena (karauttelemisna) |
karauttelemisina |
| translatiivi | karauttelemiseksi | karauttelemisiksi |
| abessiivi | karauttelemisetta | karauttelemisitta |
| instruktiivi | – | karauttelemisin |
| komitatiivi | – | karauttelemisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | karauttelemise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
karauttelemis- | |
Etymologia
muokkaa- verbi karautella + johdin -minen