Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

karkuri (6)

  1. henkilö tai eläin, joka on karannut jostakin
    Niuvanniemen karkuri yhä pakosalla (yle.fi)

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkɑrkuri/
  • tavutus: kar‧ku‧ri

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi karkuri karkurit
genetiivi karkurin karkurien
karkureiden
karkureitten
partitiivi karkuria karkureita
karkureja
akkusatiivi karkuri;
karkurin
karkurit
sisäpaikallissijat
inessiivi karkurissa karkureissa
elatiivi karkurista karkureista
illatiivi karkuriin karkureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi karkurilla karkureilla
ablatiivi karkurilta karkureilta
allatiivi karkurille karkureille
muut sijamuodot
essiivi karkurina karkureina
translatiivi karkuriksi karkureiksi
abessiivi karkuritta karkureitta
instruktiivi karkurein
komitatiivi karkureine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo karkuri-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vrt. karata, karku-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

rintamakarkuri, sotilaskarkuri, vankikarkuri

Aiheesta muualla muokkaa

  • karkuri Kielitoimiston sanakirjassa