Wikipedia
Katso artikkeli Kastelu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

kastelu (2)[1]

  1. se, että kastellaan
    kukkien kastelu

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkɑst̪elu/
  • tavutus: kas‧te‧lu

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kastelu kastelut
genetiivi kastelun kastelujen
kasteluiden
kasteluitten
partitiivi kastelua kasteluita
kasteluja
akkusatiivi kastelu;
kastelun
kastelut
sisäpaikallissijat
inessiivi kastelussa kasteluissa
elatiivi kastelusta kasteluista
illatiivi kasteluun kasteluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kastelulla kasteluilla
ablatiivi kastelulta kasteluilta
allatiivi kastelulle kasteluille
muut sijamuodot
essiivi kasteluna kasteluina
translatiivi kasteluksi kasteluiksi
abessiivi kastelutta kasteluitta
instruktiivi kasteluin
komitatiivi kasteluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kastelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

johdettu suomen kielen verbistä kastella

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

kasteluauto, kastelukaivanto, kastelukanava, kastelukannu, kastelulaite, kasteluletku, kasteluvesi, kasteluviljelmä, kasteluviljelys, keinokastelu, sadetuskastelu, vuoteenkastelu, yökastelu

Anagrammit
muokkaa

kaluste, katselu, letkaus

Aiheesta muualla

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2