keimailu
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakeimailu (2)
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkei̯mɑi̯lu/
- tavutus: kei‧mai‧lu
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | keimailu | keimailut |
| genetiivi | keimailun | keimailujen keimailuiden keimailuitten |
| partitiivi | keimailua | keimailuita keimailuja |
| akkusatiivi | keimailu; keimailun |
keimailut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | keimailussa | keimailuissa |
| elatiivi | keimailusta | keimailuista |
| illatiivi | keimailuun | keimailuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | keimailulla | keimailuilla |
| ablatiivi | keimailulta | keimailuilta |
| allatiivi | keimailulle | keimailuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | keimailuna | keimailuina |
| translatiivi | keimailuksi | keimailuiksi |
| abessiivi | keimailutta | keimailuitta |
| instruktiivi | – | keimailuin |
| komitatiivi | – | keimailuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | keimailu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaaKäännökset
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- keimailu Kielitoimiston sanakirjassa