SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

ketku (1)[1]

  1. (puhekieltä) epäluotettavuuteen taipuvainen henkilö, ketkale, liero, sutki

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈket̪ku/
  • tavutus: ket‧ku

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ketku ketkut
genetiivi ketkun ketkujen
partitiivi ketkua ketkuja
akkusatiivi ketku;
ketkun
ketkut
sisäpaikallissijat
inessiivi ketkussa ketkuissa
elatiivi ketkusta ketkuista
illatiivi ketkuun ketkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ketkulla ketkuilla
ablatiivi ketkulta ketkuilta
allatiivi ketkulle ketkuille
muut sijamuodot
essiivi ketkuna ketkuina
translatiivi ketkuksi ketkuiksi
abessiivi ketkutta ketkuitta
instruktiivi ketkuin
komitatiivi ketkuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ketku-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

KäännöksetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • ketku Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1