Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kraana (9)

  1. (arkikieltä) vesihana
  2. (arkikieltä) nostokurki

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkrɑːnɑ/
  • tavutus: kraa‧na

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kraana kraanat
genetiivi kraanan kraanojen
(kraanain)
partitiivi kraanaa kraanoja
akkusatiivi kraana;
kraanan
kraanat
sisäpaikallissijat
inessiivi kraanassa kraanoissa
elatiivi kraanasta kraanoista
illatiivi kraanaan kraanoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kraanalla kraanoilla
ablatiivi kraanalta kraanoilta
allatiivi kraanalle kraanoille
muut sijamuodot
essiivi kraanana kraanoina
translatiivi kraanaksi kraanoiksi
abessiivi kraanatta kraanoitta
instruktiivi kraanoin
komitatiivi kraanoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kraana-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

  • Sanan kumpikin merkitys on lainaa ruotsin kran-sanasta, joka on lainaa alasaksasta, johon perustuu myös nykysaksan kurkea merkitsevä sana Kranich (nostokurki Kran) ja alasaksan Kraan. Merkitys on laajentunut tarkoittamaan vesihanaa ja nostokurkea, koska niiden ulkomuoto muistuttaa kurkea. Linnun saksankielinen nimi Kranich pohjautuu kurjen ääntelyyn.[1] Ensimmäinen suomenkielinen kirjallinen maininta sanasta merkityksessä hana on vuodelta 1637 Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjassa Lexicon Latino-Scondicum.[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Rinnakkaismuodot muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

kraanavesi

Aiheesta muualla muokkaa

  • kraana Kielitoimiston sanakirjassa

Viro muokkaa

Substantiivi muokkaa

kraana (gen kraana, part kraanat)

  1. nosturi, nostokurki

Huomautukset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 489. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.