Substantiivi

muokkaa

kuilu

  1. pystysuora ainakin parilta taholta rajattu rakenne tai pystyseinäinen syvä luonnonmuodostuma, johon voi pudota (myös kuvaannollisesti)

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkui̯lu/
  • tavutus: kui‧lu

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kuilu kuilut
genetiivi kuilun kuilujen
partitiivi kuilua kuiluja
akkusatiivi kuilu;
kuilun
kuilut
sisäpaikallissijat
inessiivi kuilussa kuiluissa
elatiivi kuilusta kuiluista
illatiivi kuiluun kuiluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kuilulla kuiluilla
ablatiivi kuilulta kuiluilta
allatiivi kuilulle kuiluille
muut sijamuodot
essiivi kuiluna kuiluina
translatiivi kuiluksi kuiluiksi
abessiivi kuilutta kuiluitta
instruktiivi kuiluin
komitatiivi kuiluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kuilu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

elintasokuilu, hissikuilu, jätekuilu, kaivoskuilu, kuilu-uuni, roskakuilu, tuotantokuilu, valokuilu

Anagrammit
muokkaa

kiulu, liuku, luiku, ukuli

Idiomit

muokkaa
  • olla kuilun partaalla

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kuilu Kielitoimiston sanakirjassa
  • kuilu Suomen etymologisessa sanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.