kuilu
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
kuilu
- pystysuora ainakin parilta taholta rajattu rakenne tai pystyseinäinen syvä luonnonmuodostuma, johon voi pudota (myös kuvaannollisesti)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkui̯lu/
- tavutus: kui‧lu
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kuilu | kuilut |
genetiivi | kuilun | kuilujen |
partitiivi | kuilua | kuiluja |
akkusatiivi | kuilu; kuilun |
kuilut |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kuilussa | kuiluissa |
elatiivi | kuilusta | kuiluista |
illatiivi | kuiluun | kuiluihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kuilulla | kuiluilla |
ablatiivi | kuilulta | kuiluilta |
allatiivi | kuilulle | kuiluille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kuiluna | kuiluina |
translatiivi | kuiluksi | kuiluiksi |
abessiivi | kuilutta | kuiluitta |
instruktiivi | – | kuiluin |
komitatiivi | – | kuiluine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kuilu- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia muokkaa
vanha germaaninen laina[1]
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
elintasokuilu, hissikuilu, jätekuilu, kaivoskuilu, kuilu-uuni, roskakuilu, tuotantokuilu, valokuilu
Anagrammit muokkaa
Idiomit muokkaa
- olla kuilun partaalla
Aiheesta muualla muokkaa
- kuilu Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.