kuilu

Suomi

Substantiivi

kuilu

pystysuora ainakin parilta taholta rajattu rakenne tai pystyseinäinen syvä luonnonmuodostuma, johon voi pudota (myös kuvaannollisesti)

Ääntäminen

IPA: /ˈkui̯lu/
tavutus: kui‧lu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kuilu	kuilut
genetiivi	kuilun	kuilujen
partitiivi	kuilua	kuiluja
akkusatiivi	kuilu; kuilun	kuilut
sisäpaikallissijat
inessiivi	kuilussa	kuiluissa
elatiivi	kuilusta	kuiluista
illatiivi	kuiluun	kuiluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kuilulla	kuiluilla
ablatiivi	kuilulta	kuiluilta
allatiivi	kuilulle	kuiluille
muut sijamuodot
essiivi	kuiluna	kuiluina
translatiivi	kuiluksi	kuiluiksi
abessiivi	kuilutta	kuiluitta
instruktiivi	–	kuiluin
komitatiivi	–	kuiluine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kuilu-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

vanha germaaninen laina^[1]

Käännökset

1. pystysuora ainakin parilta taholta rajattu rakenne tai pystyseinäinen syvä luonnonmuodostuma

Tälle sanan merkitykselle ei valitettavasti vielä ole lisätty käännöksiä, mutta voit halutessasi lisätä ne.
Huomaa, että voit lisätä vieraskielisiä käännöksiä vain suomenkielisille sanoille.
Etsi käännöksiä: tänne viittaavat sivut, englanninkielinen Wikisanakirja.

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

elintasokuilu, hissikuilu, jätekuilu, kaivoskuilu, kuilu-uuni, roskakuilu, tuotantokuilu, valokuilu

Anagrammit

kiulu, liuku, luiku, ukuli

Idiomit

olla kuilun partaalla

Aiheesta muualla

kuilu Kielitoimiston sanakirjassa
kuilu Suomen etymologisessa sanakirjassa

Viitteet

↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

[1] Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

[1]