Substantiivi

muokkaa

leirintä (9-J)

  1. vapaa-ajanviettotapa, jossa aikaa vietetään teltassa tms. asuen luonnossa

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈlei̯rint̪æ/
  • tavutus: lei‧rin‧tä

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi leirintä leirinnät
genetiivi leirinnän leirintöjen
(leirintäin)
partitiivi leirintää leirintöjä
akkusatiivi leirintä;
leirinnän
leirinnät
sisäpaikallissijat
inessiivi leirinnässä leirinnöissä
elatiivi leirinnästä leirinnöistä
illatiivi leirintään leirintöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi leirinnällä leirinnöillä
ablatiivi leirinnältä leirinnöiltä
allatiivi leirinnälle leirinnöille
muut sijamuodot
essiivi leirintänä leirintöinä
translatiivi leirinnäksi leirinnöiksi
abessiivi leirinnättä leirinnöittä
instruktiivi leirinnöin
komitatiivi leirintöine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo leirinnä-
vahva vartalo leirintä-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

leiri + -ntä; Sana on kehitetty 1950-luvulla käännökseksi englannin camping-termille.[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kirsti Aapala, Klaas Ruppel: Lomalle! Kielikello, 2017, nro 2. Artikkelin verkkoversio.