Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

leirintä (9-J)

  1. vapaa-ajanviettotapa, jossa aikaa vietetään teltassa tms. asuen luonnossa

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈlei̯rint̪æ/
  • tavutus: lei‧rin‧tä

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi leirintä leirinnät
genetiivi leirinnän leirintöjen
(leirintäin)
partitiivi leirintää leirintöjä
akkusatiivi leirintä;
leirinnän
leirinnät
sisäpaikallissijat
inessiivi leirinnässä leirinnöissä
elatiivi leirinnästä leirinnöistä
illatiivi leirintään leirintöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi leirinnällä leirinnöillä
ablatiivi leirinnältä leirinnöiltä
allatiivi leirinnälle leirinnöille
muut sijamuodot
essiivi leirintänä leirintöinä
translatiivi leirinnäksi leirinnöiksi
abessiivi leirinnättä leirinnöittä
instruktiivi leirinnöin
komitatiivi leirintöine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo leirinnä-
vahva vartalo leirintä-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

leiri + -ntä; Sana on kehitetty 1950-luvulla käännökseksi englannin camping-termille.[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kirsti Aapala, Klaas Ruppel: Lomalle! Kielikello, 2017, nro 2. Artikkelin verkkoversio.