Katso myös: Linko
 
Linko

Substantiivi

muokkaa

linko (1-G)[1]

  1. primitiivinen heittoase, jolla singotaan pieniä kiviä, kuulia tai tikkamaisia nuolia
  2. laite, jolla erotetaan neste kiinteästä aineesta tai kuivataan esim. pyykkiä; pyykkikoneen vastaava toiminto
    salaattilinko
  3. (kuvaannollisesti) jokin mikä levittää tehokkaasti jotakin haitallista ympäristöönsä
    viruslinko

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈliŋko/
  • tavutus: lin‧ko

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi linko lingot
genetiivi lingon linkojen
partitiivi linkoa linkoja
akkusatiivi linko;
lingon
lingot
sisäpaikallissijat
inessiivi lingossa lingoissa
elatiivi lingosta lingoista
illatiivi linkoon linkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi lingolla lingoilla
ablatiivi lingolta lingoilta
allatiivi lingolle lingoille
muut sijamuodot
essiivi linkona linkoina
translatiivi lingoksi lingoiksi
abessiivi lingotta lingoitta
instruktiivi lingoin
komitatiivi linkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo lingo-
vahva vartalo linko-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

hunajalinko, kuivauslinko, lumilinko, mehulinko, salaattilinko, viruslinko

Aiheesta muualla

muokkaa
  • linko Kielitoimiston sanakirjassa
  • linko Tieteen termipankissa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-G
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.