SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

liuotin (33-C)[1]

  1. (kemia) aine, johon toisia aineita liukenee, muodostaen liuoksen
    Tavallisimmat liuottimet ovat nesteitä tai kaasuja.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈliu̯ot̪in/
  • tavutus: liu‧o‧tin

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi liuotin liuottimet
genetiivi liuottimen liuottimien
liuotinten
partitiivi liuotinta liuottimia
akkusatiivi liuotin;
liuottimen
liuottimet
sisäpaikallissijat
inessiivi liuottimessa liuottimissa
elatiivi liuottimesta liuottimista
illatiivi liuottimeen liuottimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi liuottimella liuottimilla
ablatiivi liuottimelta liuottimilta
allatiivi liuottimelle liuottimille
muut sijamuodot
essiivi liuottimena
(liuotinna)
liuottimina
translatiivi liuottimeksi liuottimiksi
abessiivi liuottimetta liuottimitta
instruktiivi liuottimin
komitatiivi liuottimine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

VerbiMuokkaa

liuotin

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä liuottaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 33-C