luovuus
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaluovuus (40)
- se, että on luova
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈluo̯ʋuːs/
- tavutus: luo‧vuus
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | luovuus | luovuudet |
genetiivi | luovuuden | luovuuksien |
partitiivi | luovuutta | luovuuksia |
akkusatiivi | luovuus; luovuuden |
luovuudet |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | luovuudessa | luovuuksissa |
elatiivi | luovuudesta | luovuuksista |
illatiivi | luovuuteen | luovuuksiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | luovuudella | luovuuksilla |
ablatiivi | luovuudelta | luovuuksilta |
allatiivi | luovuudelle | luovuuksille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | luovuutena | luovuuksina |
translatiivi | luovuudeksi | luovuuksiksi |
abessiivi | luovuudetta | luovuuksitta |
instruktiivi | – | luovuuksin |
komitatiivi | – | luovuuksine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | - | |
heikko vartalo | luovuude- | |
vahva vartalo | luovuute- | |
konsonantti- vartalo |
luovuut- |
Etymologia
muokkaasanan luova vartalosta luov- ja suffiksista -uus
Käännökset
muokkaa1. se, että on luova
|
|
Aiheesta muualla
muokkaa- luovuus Kielitoimiston sanakirjassa