luuta
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
- yl. varrellinen varvuista kimpuksi koottu lakaisuväline
- Varvuista tehtyä luutaa käytetään monesti ilman erillistä vartta.
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈluut̪ɑ/
- tavutus: luu‧ta
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | luuta | luudat |
genetiivi | luudan | luutien (luutain) |
partitiivi | luutaa | luutia |
akkusatiivi | luuta; luudan |
luudat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | luudassa | luudissa |
elatiivi | luudasta | luudista |
illatiivi | luutaan | luutiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | luudalla | luudilla |
ablatiivi | luudalta | luudilta |
allatiivi | luudalle | luudille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | luutana | luutina |
translatiivi | luudaksi | luudiksi |
abessiivi | luudatta | luuditta |
instruktiivi | – | luudin |
komitatiivi | – | luutine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | - | |
heikko vartalo | luuda- | |
vahva vartalo | luuta- | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia muokkaa
balttilainen laina[1]
Käännökset muokkaa
1. varvuista koottu lakaisuväline
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
harjasluut, havuluuta, luudanvarsi, luutamummo, luutapallo, uuniluuta, varpuluuta, varsiluuta
Aiheesta muualla muokkaa
- luuta Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi muokkaa
luuta
- (taivutusmuoto) yksikön partitiivi sanasta luu
Viitteet muokkaa
- ↑ Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen, s. 36. Helsinki: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-367-3.