Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

marjastus (39)[1]

  1. erit. luonnossa tapahtuva marjanpoiminta
    Urbaanistuneessa maailmassa kutsutaan marjastukseksi usein myös marjojen keruuta viljelmiltä.
    Marjastus on jokamiehenoikeus, mutta naapurin pihasta sinne unohtuneitakaan viinimarjoja ei saa poimia luvatta.
    Vaikka marjojen poiminta metsästä on yleensä sallittua, ei siellä olevalta mesimarjaviljelmältä saa marjastaa jokamiehenoikeuden turvin.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈmɑrjɑst̪us/
  • tavutus: mar‧jas‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi marjastus marjastukset
genetiivi marjastuksen marjastusten
marjastuksien
partitiivi marjastusta marjastuksia
akkusatiivi marjastus;
marjastuksen
marjastukset
sisäpaikallissijat
inessiivi marjastuksessa marjastuksissa
elatiivi marjastuksesta marjastuksista
illatiivi marjastukseen marjastuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi marjastuksella marjastuksilla
ablatiivi marjastukselta marjastuksilta
allatiivi marjastukselle marjastuksille
muut sijamuodot
essiivi marjastuksena marjastuksina
translatiivi marjastukseksi marjastuksiksi
abessiivi marjastuksetta marjastuksitta
instruktiivi marjastuksin
komitatiivi marjastuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo marjastukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
marjastus-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39