mora
 |
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaamora (10)
- (kielitiede) tavua pienempi kielen yksikkö, suomessa tavun ydin ja sitä seuraavat äänteet
- Sanan ”kiulu” ensimmäisessä tavussa on kaksi moraa, jälkimmäinen puolestaan on yksimorainen.
- (puhekieltä) puukko
- Haluutsä morasta kylkeen?
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | mora | morat |
| genetiivi | moran | morien (morain) |
| partitiivi | moraa | moria |
| akkusatiivi | mora; moran |
morat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | morassa | morissa |
| elatiivi | morasta | morista |
| illatiivi | moraan | moriin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | moralla | morilla |
| ablatiivi | moralta | morilta |
| allatiivi | moralle | morille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | morana | morina |
| translatiivi | moraksi | moriksi |
| abessiivi | moratta | moritta |
| instruktiivi | – | morin |
| komitatiivi | – | morine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | mora- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset
muokkaa1. tavua pienempi kielen yksikkö
|
Aiheesta muualla
muokkaa- mora Tieteen termipankissa