Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

normaalius (40)[1]

  1. se, että on normaali

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈnormɑːˌlius/ tai /ˈnormɑːliu̯s/
  • tavutus: nor‧maa‧li‧us / nor‧maa‧lius

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi normaalius normaaliudet
genetiivi normaaliuden normaaliuksien
partitiivi normaaliutta normaaliuksia
akkusatiivi normaalius;
normaaliuden
normaaliudet
sisäpaikallissijat
inessiivi normaaliudessa normaaliuksissa
elatiivi normaaliudesta normaaliuksista
illatiivi normaaliuteen normaaliuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi normaaliudella normaaliuksilla
ablatiivi normaaliudelta normaaliuksilta
allatiivi normaaliudelle normaaliuksille
muut sijamuodot
essiivi normaaliutena normaaliuksina
translatiivi normaaliudeksi normaaliuksiksi
abessiivi normaaliudetta normaaliuksitta
instruktiivi normaaliuksin
komitatiivi normaaliuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo normaaliude-
vahva vartalo normaaliute-
konsonantti-
vartalo
normaaliut-

Etymologia muokkaa

sanan normaali vartalosta normaali- ja suffiksista -us

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 40