onnellisuus

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

onnellisuus (40)

  1. (filosofia), (psykologia) mittapuu, jolla ihminen arvioi myönteisesti elämänsä laadun tarkastellessaan elämäänsä kokonaisuudessaan

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈonːelˌlisuːs/
  • tavutus: on‧nel‧li‧suus

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi onnellisuus onnellisuudet
genetiivi onnellisuuden onnellisuuksien
partitiivi onnellisuutta onnellisuuksia
akkusatiivi onnellisuus;
onnellisuuden
onnellisuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi onnellisuudessa onnellisuuksissa
elatiivi onnellisuudesta onnellisuuksista
illatiivi onnellisuuteen onnellisuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi onnellisuudella onnellisuuksilla
ablatiivi onnellisuudelta onnellisuuksilta
allatiivi onnellisuudelle onnellisuuksille
muut sijamuodot
essiivi onnellisuutena onnellisuuksina
translatiivi onnellisuudeksi onnellisuuksiksi
abessiivi onnellisuudetta onnellisuuksitta
instruktiivi onnellisuuksin
komitatiivi onnellisuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo onnellisuude-
vahva vartalo onnellisuute-
konsonantti-
vartalo
onnellisuut-

EtymologiaMuokkaa

sanan onnellinen vartalosta onnellis- ja suffiksista -uus

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

onnellisuuspilleri

Aiheesta muuallaMuokkaa