Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

rintama (10)

  1. sotajoukkojen muodostelma puolustuksen tai hyökkäyksen etuosassa, tavallisesti valtion rajalla ja historiallisesti siellä missä sijaitsevat juoksuhaudat
    Rintamalta ei ollut mitään uusia uutisia.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈrint̪ɑmɑ/
  • tavutus: rin‧ta‧ma

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rintama rintamat
genetiivi rintaman rintamien
(rintamain)
partitiivi rintamaa rintamia
akkusatiivi rintama;
rintaman
rintamat
sisäpaikallissijat
inessiivi rintamassa rintamissa
elatiivi rintamasta rintamista
illatiivi rintamaan rintamiin
ulkopaikallissijat
adessiivi rintamalla rintamilla
ablatiivi rintamalta rintamilta
allatiivi rintamalle rintamille
muut sijamuodot
essiivi rintamana rintamina
translatiivi rintamaksi rintamiksi
abessiivi rintamatta rintamitta
instruktiivi rintamin
komitatiivi rintamine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo rintama-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

1860-luvulla käyttöön otettu uudissana[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

eturintama, itärintama, länsirintama, merituulirintama, okluusiorintama, pilvirintama, polaaririntama, rintamasuunta, rintamaveteraani, säärintama

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.