SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

rotu (1-F)[1]

  1. (antropologia) maantieteellisesti rajoittunut ihmisjoukko, jonka perinnölliset ulkonäköominaisuudet erottavat sen muista vastaavista (ei ole olemassa yksiselitteistä luonnontieteellistä määritelmää)
  2. (eläintiede) ihmisen tarkoituksella jalostama saman eläinlajin ryhmä, jolla on tiettyjä perinnöllisiä ominaisuuksia, jotka erottavat ne toisista samaan lajiin kuuluvista yksilöistä
  3. (kasvitiede) jonkin tai joidenkin pysyvien ominaisuuksien mukaan erottuva ryhmä samaan lajiin kuuluvia kasveja

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈrot̪u/
  • tavutus: ro‧tu

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rotu rodut
genetiivi rodun rotujen
partitiivi rotua rotuja
akkusatiivi rotu;
rodun
rodut
sisäpaikallissijat
inessiivi rodussa roduissa
elatiivi rodusta roduista
illatiivi rotuun rotuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rodulla roduilla
ablatiivi rodulta roduilta
allatiivi rodulle roduille
muut sijamuodot
essiivi rotuna rotuina
translatiivi roduksi roduiksi
abessiivi rodutta roduitta
instruktiivi roduin
komitatiivi rotuine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

ayrshirerotu, herefordrotu, hevosrotu, ihmisrotu, jerseyrotu, kanarotu, kaniinirotu, karjarotu, kissarotu, koirarotu, lammasrotu, lehmärotu, liharotu, maatiaisrotu, nautarotu, puoliverirotu, pystykorvarotu, päärotu, rodunjalostus, rotuennakkoluulo, rotuerottelu, rotuhevonen, rotuhygienia, rotuhygienia, rotukiihkoilija, rotukissa, rotukoira, rotumellakka, rotumerkki, rotunainen, rotuominaisuus, rotuoppi, rotupetturi, rotupolitiikka, rotupuhdas, rotupuhtaus, rotusorto, rotusukulaisuus, rotusyrjintä, rotuviha, rotuylpeys, sikarotu,

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • rotu Kielitoimiston sanakirjassa
  • rotu Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-F