Wikipedia
Katso artikkeli Semantiikka Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

semantiikka (9-A)[1]

  1. (kielitiede) merkitysoppi

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈsemɑnˌt̪iːkːɑ/
  • tavutus: se‧man‧tiik‧ka

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi semantiikka semantiikat
genetiivi semantiikan semantiikkojen
(semantiikkain)
partitiivi semantiikkaa semantiikkoja
akkusatiivi semantiikka;
semantiikan
semantiikat
sisäpaikallissijat
inessiivi semantiikassa semantiikoissa
elatiivi semantiikasta semantiikoista
illatiivi semantiikkaan semantiikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi semantiikalla semantiikoilla
ablatiivi semantiikalta semantiikoilta
allatiivi semantiikalle semantiikoille
muut sijamuodot
essiivi semantiikkana semantiikkoina
translatiivi semantiikaksi semantiikoiksi
abessiivi semantiikatta semantiikoitta
instruktiivi semantiikoin
komitatiivi semantiikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo semantiika-
vahva vartalo semantiikka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

pragmatiikka, semanttinen, semasiologia, semiotiikka

Aiheesta muualla

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A