Suomi muokkaa

 
Sepeli

Substantiivi muokkaa

sepeli (6)[1]

  1. karkea kivimurske, jota käytetään teissä, pihoilla sekä perustana

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈsepeli/
  • tavutus: se‧pe‧li

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sepeli sepelit
genetiivi sepelin sepelien
sepeleiden
sepeleitten
partitiivi sepeliä sepeleitä
sepelejä
akkusatiivi sepeli;
sepelin
sepelit
sisäpaikallissijat
inessiivi sepelissä sepeleissä
elatiivi sepelistä sepeleistä
illatiivi sepeliin sepeleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi sepelillä sepeleillä
ablatiivi sepeliltä sepeleiltä
allatiivi sepelille sepeleille
muut sijamuodot
essiivi sepelinä sepeleinä
translatiivi sepeliksi sepeleiksi
abessiivi sepelittä sepeleittä
instruktiivi sepelein
komitatiivi sepeleine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo sepeli-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

venäjän sanasta ще́бень (štšeben), ще́бель (štšebel)[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

sepelialusta, sepelikerros, sepelikivi, sepelimurska, sepelimylly, sepelipäällyste, sepelitie

Aiheesta muualla muokkaa

  • sepeli Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6
  2. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.