Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

tuimuus (40)

  1. se, että on tuima

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ui̯muːs/
  • tavutus: tui‧muus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuimuus tuimuudet
genetiivi tuimuuden tuimuuksien
partitiivi tuimuutta tuimuuksia
akkusatiivi tuimuus;
tuimuuden
tuimuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi tuimuudessa tuimuuksissa
elatiivi tuimuudesta tuimuuksista
illatiivi tuimuuteen tuimuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tuimuudella tuimuuksilla
ablatiivi tuimuudelta tuimuuksilta
allatiivi tuimuudelle tuimuuksille
muut sijamuodot
essiivi tuimuutena tuimuuksina
translatiivi tuimuudeksi tuimuuksiksi
abessiivi tuimuudetta tuimuuksitta
instruktiivi tuimuuksin
komitatiivi tuimuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tuimuude-
vahva vartalo tuimuute-
konsonantti-
vartalo
tuimuut-

Etymologia muokkaa

sanan tuima vartalosta tuim- ja suffiksista -uus

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • tuimuus Kielitoimiston sanakirjassa